Kesä meni vaihtelevin voinnein, kuten tähänkin asti. Huomattavasti parempi kesä tämä kuitenkin oli vuoden takaiseen verrattuna. Hyvää ja tavallaan uuttakin on ollut se että Jakke on ollut pääosin iloinen, kontaktinhakuinen ja tekemisenhaluinen. Toisaalta tuntuu että liikkumisessa on tullut takapakkiakin? Ollaan kyllä voitu liikkua suht normaalisti, n. 3 h/pvä ja treenatakin n. 1 x/vk (haku, jälki, esine) mutta metsään koira ei kovin mielellään mene ja kulkee siellä aika paljon takanani ja edessä kulkiessaankin välillä raahustaa peitsaten. Toisaalta välillä taas juoksee ja leikkii ihan kivasti. Se ihme asennossa nukkuminen rasituksen jälkeen on vähentynyt (loppunut?), vaikka Jakke on kuinka riehunut, ei ole tuota asentoa näkynyt.

Paimennusta käytiin kokeilemassa ja hienosti kuulemma meni mutta koira oli kyllä huonona siellä ja paimenen sanat "tämä koira on erittäin rauhallinen perusluonteeltaan" viilsivät kyllä jälleen...

Lääkärissä jouduttiin kesällä kaksi kertaa käymään korvatulehduksen ja varpaan nyrjähdyksen takia mutta ei sen kummempaa. Silmät myös tutkittiin kaiken varalta mutta kuten arvata voi, niistäkään ei vikaa löytynyt.



HOMEOPATIAA
Heinäkuussa osteopaatin ja akupunktiohoitajan ollessa lomalla aloitimme kokeilumielessä homeopatian (Tarja Hytönen, Espoo). Jakke on nyt saanut kahta lääkettä, Staphysagriaa "mieleen ja virtsateille" ja Nux vomicaa "selkään/lihaksille". En mitään kovin selvää vaikutusta näistä ole huomannut paitsi että Jakella n. kaksi vuotta virtsasitixissä näkynyt veri on toistaiseksi pysynyt poissa ja ehkäpä tämä "iloisuus" on lisääntynyt  juurikin homeopatian myötä. Maanantaina pitääkin soittaa homeopaatille jatkotoimista kun tuo Nux Vomica -kuurikin on nyt loppunut.

FYSIOTERAPIAA
Lisäksi aloitimme nyt yli vuoden tauon jälkeen myös fysioterapian (Niina Sorvari), lähinnä sillä mielellä että jos fyssari löytäisi jotain vihiä ongelmien aiheuttajasta. Ongelmien syy on siis edelleen mysteeri. Itsehän olen ajatellut että se selkä kuitenkin olisi syyllinen mutta välillä taas ole miettinyt että jospa ei kuitenkaan. Ongelmahan on myös se että Jakke on vieraassa ympäristössä aina reipas ja liikkuu hyvin joten lääkärit ym. eivät ikinä näe koiran raihnaisuutta.

Fyssarilla koira laitettiin juoksumatolle mutta Jakke panikoitui siitä niin ettei hommasta tullut mitään. Vesijuoksumatto taas sujui ongelmitta ja sillä jatkammekin ensi kerralla, n. 3:n viikon päästä. 
Jakke sai myös kotijumppaohjeita: 
-hidasta kasipujottelua jalkojen välistä
-Laatikon ylitysharjoituksia laatikko sekä oikein että väärinpäin
-Sfiksivenytyksiä (koira makaa ja namulla vedätetään kurkottamaan eteenpäin niin että selkä venyy ja muljahtaa)

Ei kai ole kovin suotavaa tällainenkaan eri hoitojen päällekkäisyys mutta epätoivoiset tekee epätoivoisia asioita.


REUMADIEETTI
Viimeöisten nettitutkimuksieni johdosta Jakke aloittaa huomenna tarkan dieetin reuman / fibromyalgian / tms. varalta. Jakellahan on ollut paljon tuota epämääräistä eri nivelten (lonkat, kyynärät, selkä, ranteet, kintereet, varpaat) aristelua, joka sinänsä voisi sopia johonkin em. tyyppiseen tautiin. Monilla reumaatikoilla kuulemma tulee oireita tietyistä ruoka-aineista. Jakke saa nyt n. kuukauden vain kalaa (lohi, seiti), kananmunaa, kasviksia (kesäkurpitsa, kurkku, salaatti) ja öljyjä. Saapas näkee mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään!...Epätoivoiset....

Jakella on nyt ollut pari viikkoa käytössä back on track -loimi. Alkuun tuntui kuin koira olisi ollut parempi mutta enpä nyt tiedä, pitää seurata pidemmän aikaa. Toisaalta eipä tässä kohta taas tiedä mikä auttaa ja mikä ei kun päällekkäin aloittaa näitä uusia hoitoja.


                                                        

Harmaaparran 7-v. syndejen kunniaksi oli hälle leivottu oma pizza joka                                           Ennen syömistä piti kuitenkin istua siististi kuvattavana. Huomaa rento ja iloinen ilme
tietysti kovasti houkutteli                                                                                                                               pizzan vaikutuksesta




Mammun poika se komein poika kuitenkin yhä on vaikka senioriksi muuttuikin yhdessä yössä



TIIVISTELMÄÄ TÄHÄN ASTISESTA:

 Epämääräiset oireet ovat vaivanneet nyt noin 2 vuotta, pääoireena liikkumishaluttomuus. Jakke ei ole mielestäni ollut väsynyt missään vaiheessa vaan se nimenomaan ei halua liikkua vaikka henkisesti onkin ihan virkeä. Koira on nyt paljon parempi kuin pahimmillaan mutta ei missään tapauksessa kunnossa vieläkään. Oireiden syytä ei ole löydetty. Alkuun oireiden syynä pidettiin välilevyn pullistumaa mutta koska pullistuma on erittäin lievä (osan lääkäreistä mielestä jopa niin lievä ettei sitä edes ole), päädyttiin kuitenkin lopulta siihen ettei se olisikaan oireiden syy. Välillä on mietitty kaikenlaisia sisä- ja endokrinologisia tauteja mutta koska mitään ei ole löytynyt, olen itse taas päätynyt siihen että syy olisi selässä. Oireetkin sopivat hyvin selkävaivoihin. Koira ei ole edes huonoimmillaan koko ajan raihnainen vaan on ”jännissä tilanteissa” aina reipas ja liikkuu hyvin. Tämän takia on ollut hankalaa kun lääkäritkään eivät näe tätä koiran raihnaisuutta. Lämpöä ei ole mittailtu, pitänee mittailla.


 2010: Epämääräistä oireilua (vaisuutta, hyppyhaluttomuutta ym.) ja kaikenlaisia vaivoja.
11/2010 Kastroitu eturauhasvaivojen takia - ei apua.
1-2/2011 Tutkimuksia joissa löydöksenä välilevyn pullistuma takaselässä (L7/S1).
3-6/2011 Lepoa ja kipulääkkeitä pullistuman takia, lisänä fysioterapiaa ja akupunktiota - näistä ei mitään apua.
7/2011-1/2012 tutkimuksia joista ei löydy mitään selittävää. Sydämestä löydetään lievä (1/6) sivuääni.
1/2012 Osteopatian aloittaminen - jo alkuun selkeä hyöty (esim. koira alkoi ravaamaan).
4/2012 Osteopatian tukihoidoksi akupunktio - myös selvää hyötyä.
7/2012 Lisäksi vielä homeopatia - ehkä jotain hyötyä.
9/2012 koira yhä oireilee paljon vaikka on paljon parempi kuin vuosi sitten.
 
 
OIREET NYT
 
- Peitsaa melko paljon hitaasti raahustaen. Erityisesti ylämäissä. Vaikka ravaisi muuten niin ylämäessä alkaa peitsaamaan.
- Ei (yleensä) venyttele takajalkoja.
- Ei halua laukata. Aiemmin ei halunnut edes ravata vaan pääosin raahusti peitsaten.
- Joskus pupulaukkaa.
- Erikoinen nukkumisasento (makaa kyljellä takajalat runkoa pitkin suoraksi vedettyinä), yleensä vain kovan juoksemisen jälkeen.
- Ajoittain apea ja vaisu, roikottelee päätään.
- Pälyily ulkona, ikään kuin olisi peloissaan. Tätä esiintyy erityisesti ulos lähtiessä ja pimeän aikaan. Koira ei ole koskaan ollut mitenkään arka/pelokas, eikä nytkään ole muuten kuin ainoastaan noissa pälyilytilanteissa.
- Väristely kosketettaessa.
- Verivirtsaisuus (ei silmin näkyvää verta).
- Takajalkojen vaihteleva ”löysyys/jäykkyys” taivuteltaessa.
- Vaihteleva takaselän ja eri nivelten aristelu aristelu käsittelyissä.
- Hidastunut karvankasvu. Karvanajon jälkeen turkki kasvoi oudosti takaisin, osittain normaalisti mutta paikoitellen oli symmetrisiä alueita (niska, lavat, takareidet, takaselkä) joihin turkki kasvoi erittäin hitaasti takaisin.
- Vähentynyt juominen?
- Oireet vaihtelevat, välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja
- Kylmillä ilmoilla liikkuu paremmin ja on reippaampi.
 
V. 2010 Jakella oli paljon vaivoja: eturauhasvaivoja, virtsakiteitä, virtsatieinfektioita, korvatulehduksia, silmän värikalvontulehdus x2. Jakke kastroitiin 11/2010 eturauhasvaivojen takia. Olin ajatellut eturauhasvaivojen olleen syynä koiran vaisuhkoon käytökseen ja hyppyhaluttomuuteen mutta kastraation jälkeen tilanne ei korjaantunut vaan huononi vielä entisestään. 1/2011 aloitimme tutkimusrumban jota jatkui 1/2012 asti. 1/2012 asti sydämestä on kuulunut lievä sivuääni (tasoa 1-2/6).
 
Oireilu alkoi vuonna 2010 hiljalleen, koira muuttui vaisummaksi ja innottomammaksi eikä halunnut hyppiä hyppyesteitä. Pahimmillaan oireilu oli v. 2011 alkuvuodesta jolloin koira halusi lähinnä maata, kävi makaamaan aina kun mahdollista. Lisäksi Jakke ei silloin pahimmillaan suostunut/halunnut/pystynyt kävelemään kuin max n. 20 min. kerrallaan. Muita oireita yllä mainittujen lisäksi tällöin olivat
-eturaajojen nuoleminen
-vaisuus, apea ilme
-takajalkojen vaihteleva ontuminen ja laahaaminen muutama askel - 50 metriä kerrallaan.
-Selkä kyyryssä seisominen
-Kylmänarkuus
-Väristely koskettamisen lisäksi myös levossa
-Lääkärissä kerrasta toiseen vaihtelevaa aristelua: selkä, lonkka, ranteet, kintereet, olkapäät, varpaat
 
 
TEHDYT TUTKIMUKSET
 
Röntgattu: selkä, niska, lonkat, ranteet, sydän, keuhkot. Selässä löydöksenä mahdollisesti kaventunut nikamaväli ja ranteissa ”pehmytkudosturvotusta”.
Magneettikuvattu takaselkä jossa löydöksenä erittäin lievä välilevynpullistuma L7/S1.
Addisonin taudin testi
Cushing-testi
Myasthenia gravis -testi
Kilpirauhasarvoja
Peruslabroja (pvk, maksa- munuais- virtsanäyte yms.)
Punkkitautien pikatestejä ja erilliset borrelioosi- ja anaplasmoositestit
Nivelnestenäytteet x2 (ranteet, lonkat, olat)
Takajalkojen lihassähkökäyrä
Laaja vatsaultra (eturauhanen, rakko, munuaiset, kilpirauhanen, lisäkilpirauhaset)
Aivo-selkäydinnestenäyte
Silmät tutkittu
 
 
HOIDOT
 
- Kipulääkkeitä on kokeiltu (Metacam, Rimadyl, Gabapentin, Tramal) näistä ei kuitenkaan ole juuri hyötyä ollut.
- Välilevyn pullistuman toteamisen jälkeen Jakke oli levossa yhteensä 4 kk, jonka aikana kävimme fysioterapiassa ja akupunktiossa. Akupunktiosta ei ollut mitään hyötyä tällöin. Kun koiran vointi ei levolla ja fysioterapialla kohentunut, lähdimme uudelleen tutkimuksiin.
- Carthrophen-pistossarja nivelvaivojen varalta
-Osteopatian aloitimme 1/2012 ja siitä koira selvästi on hyötynyt ja vointi on kohentunut. Osa oireista on jäänyt kokonaan pois ja lähes kaikki oireet ovat lieventyneet. Nyt hoitoväli on ollut n. 5-10 vk.
-Keväällä 2012 aloitimme lisäksi akupunktion uudelleen eri hoitajalla ja tästä koira on myös hyötynyt. Akupunktion hoitoväli on ollut 2 vk.
-7/2012 aloitimme myös homeopatian kokeeksi (Tarja Hytönen, Espoo). Alkuun Jakke sai Staphisagriaa ”mieleen ja verivirtsaisuuteen” ja nyt saanut Nux vomicaa ”lihaksiin/selkään”. En ole  huomannut varsinaista parantumista mutta verivirtsaisuus oli ainakin hetkeksi poistunut ja koira on kyllä viime ajat ollut pirteä ja iloinen.
-Hierontaa on myös kokeiltu tarkoituksena tehdä tiivis hoitosarja mutta se keskeytettiin koska koira meni hieronnasta viikko viikolta huonompaan kuntoon.